Koiran kanssa matkustaminen

Mitä koiran kanssa matkustettaessa tulee ottaa huomioon?

Tavallinen tallaaja se saattaa ajatella, että ei koiran kanssa matkustettaessa nyt juurikaan muuta tarvitse, kuin heittää koira autoon, startata ja liikkua määränpäähän. Onhan se kuitenkin hyvä ottaa huomioon tiettyjä asioita, kun sesselauma on autossa mukana.

Turvallisuus

Oma ja sessen turvallisuus. Ei naurata, jos pikku-Punton takapenkillä matkustaa järkyttävän suuri rotikkavanhus aivan valtoimenaan. Vaikka koirapappa olisikin perin rauhallinen ja tottunut matkustamiseen, voi aina sattua jotain joka ei ole itsestä riippuvaista. Aurinko paistaa mukavasti suoraan päin pläsiä Suomen kauniissa kesäillassa ja hirvi säntää ryteiköstä tielle. Punton jarrut huutaa kuin viimeistä päivää. Mitä tapahtuu koirapappalle, joka valtoimenaan matkustaa takapenkillä? Aivan, sehän lentää kuin leppäkeihäs kohti etupenkkiläisiä, tuulilasia ja tietä. Jos hirven saa vielä väistettyä, ei vältäämättä saa väistettyä tilanneta, jossa viisikymmenkiloinen koira ottaa ilmalennon kohti tuulilasia. Ja kuten kaikki varmasti tietävät, massa joka ottaa mukavan ilmalennon vähintään tuplaantuu moisessa tilanteessa. Sitä voikin sitten pohtia miltä tuntuu ottaa niskaansa satakiloa tai sataviisikymmentäkiloa ilmalennossa olevaa koirapappaa.

Turvallisuus siis ennen kaikkea. Pue sesselle valjaat, joissa on turvavyölukitus tai kuljeta sesseä autolla, jossa on turvallinen takaluukku. Matka sujuu mukavammin ilman sataa kiloa koiraa niskassa, jos hirvieläin päättää itsemurhakandidaatin tavoin loikata ryteiköstä huonosti valikoimansa moottoriajoneuvon eteen.

Pissatauko

Jos matka on pitkä tai puhumattakaan siitä, että matkustaa pienoisen pennelin kanssa on hyvä pitää pissataukoja. Aikuinen koirahan toki jaksaa matkustaa useammankin tunnin pissimättä auton verhoiluille, mutta penneli tarvitsee pissatauon useammin.

Ja toki myös koiran paikat puutuvat matkustettaessa samalla tavoin kuin ihmisenkin. Muista siis säännöllinen tupakkitauko ja sessen raajojen veryyttely pienen jolkottelun merkeissä.

Kuumuus

Myös Suomessa, vesisateen ja koleuden luvatussa maassa, saattaa toisinaan olla kuuma. Ainakin autossa, johon aurinko paistaa suoraan. Ilmastointihan pelastaa jonkin verran matkan aikana kuumuutta, muttei kokonaan jos takaluukkuun paistaa solkenaan aurinko. Pyri siis suojaamaan ikkunoita kalvoilla tai aurinkosuojalla, jotta suora auringonpaiste ei osu matkustavaan sesseen.

Kaffeepaussin aikana on myös hyvä huomioida se, ettet jätä koiraa yksin kuumaan autoon. Autossa lämpötila nousee nopeasti korkeaksi, nopeammin kuin uskoisikaan. Kaffeepaussin ajaksi pysäköi siis auto varjoon ja jätä ikkunat auki, tai mahdollisuuksien mukaan jätä autoon ilmastointi päälle. Useimmissa paikoissa sesset saa ottaa mukaan kaffeepaussille, joten muista käyttää moinen mahdollisuus tai edes kysyä moisesta mahdollisuudesta kaffeepysäkilläsi.

Matkustus koiran kanssa
Matkanteko on koiralle mukavampaa, kun siitä pitää huolen

Juomingit sekä syömingit

Jos itse olet janoinen matkustaessa, myös sesse on varmasti janoinen toveri. Tarjoa siis koirakaverille juomista pysähdyksen aikana ja määränpäässä. Pakkaa mukaan sessen juomakuppi ja iso pullollinen vettä. Pysyy koirakaverillakin nestetasapaino kohdillaan.

Koiran ruokkiminen kannattaa hoitaa hyvissä ajoin ennen matkaa. Jos koira on syönyt juuri ennen matkan aloittamista, voi sille iskeä paha olo huomattavasti helpommin. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei tyhjällä vatsalla matkustaminen tee myöskään hyvää koiralle. Noin pari tuntia ennen matkalle lähtöä on varsin sopiva aika ruokinnalle.

Sessen ensiapu

Ei sesse välttämättä ihan omaa lääkärin salkkua tarvitse, mutta on hyvä vilkaista autossa olevaan ensiapulaukkuun sisälle ja tarkastaa löytyykö sesseä varten tarvikkeita.

Pieni keittosuolaliuos ensiapulaukussa ei ole pahitteeksi itseäsi tai sesseä varten. Jos pieni haavauma kesäkuumalla yllättää, saa sitä puhditsettua jollain puhtaalla liemellä. Samoin pienet taitokset ja sideharsorulla eivät ole pahitteeksi. Ja koirien ikuiset viholliset, lasinsirut! On hyvä olla myös pienet pinsetit matkassa mukana, jos sesse epähuomiossa tallaa lasinsirpaleiden päälle ja joudut ronkkimaan osan sirpaleista pois kintusta. Puhumattakaan punkeista, jotka tarrautuvat sesseen pahemmin kuin takiaiset konsanaan. Pinsettien avulla verta imevä punkki lähtee päineen irti sessestä ja taas on sesse turvassa borrelioosilta.

Määränpää

Useimmin sessen omistaja on tietoinen määränpäästä siinä vaiheessa, kun koiran tömäyttää takaluukkuun ja starttaa auton. Kisa- ja näyttelymatkoilla on kuitenkin hyvä muistaa hotellivarausta tehdessä ilmoittaa sessen olevan matkakumppanisi. Saat sesseä ajatellen parhaan huoneen.

Paperit

Nappaa matkaan mukaan koiran paperit, jos viivyt reissussa pidempään. Puhumattakaan siitä, että olet matkalla ulkomaille. Silloin tarvitset mukaan papereiden lisäksi koiran passin. Papereiden lisäksi on hyvä netistä jo tsekata lähimmän eläinlääkärin numero ja toimipaikka märäänpäässä. Ihan vaan siksi, että mitä tahansa voi reissatessa sattua.

Ei sessen kanssa reissatessa ihan hysteeriseksi pidä alkaa, mutta on aina hyvä muistaa että kaikkea voi sattua. Ja yleensä sitä kaikkea sattuu juuri silloin, kun ei ole varautunut mihinkään..

Autossa tupakointi

Tulisiko autossa tupakoiminen kieltää?

Asia, joka jakaa mielipiteitä täysin. Toiset nauttivat autossa tupakoimisesta täysillä ja eivät luopuisi siitä mistään hinnasta. Nautinto mikä nautinto. Toiset taasen ovat jyrkästi sitä mieltä, etteivät voi istahtaakaan autoon, jossa on joskus poltettu tupakkaa. Suurin osa kuitenkin taitaa olla näiden kahden mielipiteen väliinputoajia.

Haitat

Tuhkakuppi autossa
Useista autoista löytyy tuhkakuppi

Tupakoiminenhan ei koskaan ole terveellistä. Tupakointi vaarantaa terveyden niin itse käyttäjillä, kuin käyttäjien seurassakin oleskelevilla eli passiivisilla tupakoitsijoilla. Tupakoinnin haitat ovat lukemattomia, mutta tutuimpina mainittakoon keuhko-, kurkku- ja suusyövät, keuhkoahtaumatauti, ääreisverenkierron heikkeneminen ja kohonnut aivohalvausriski. Lista on lyhyt, mutta sitäkin voimallisempi. Kaikkia edellä mainittuja tupakoinnin haittavaikutuksia ei osaa ajatellakaan heittäessä kyseisen syöpäkääryleen huulipieleen ja antaen nautinnon viedä.

Kallista. Tupakointi on todellakin kallista. Edukkain markkinoilla oleva savukeaski tuskin on enää alle viittä euroa. Joka osaltaan on hyvä asia. Kallis hinta karsii käyttäjämäärää, jolloin myös ihmiset saattavat pysyä terveempinä ja yhteiskunta säästää tupakoinnin aiheuttamien haittojen menoerissä.

Typerää. Kuten jo aiemmista kappaleista on käynyt ilmi, tupakointi todella on typerää. Sama asia kuin joku menisi tanssimaan sadetanssia ilman suojapukeutumista keskelle ebolaepidemiaa. Vertauskuvana ehkä hieman raaka, mutta ajatuksen tasolla kyseessä on täysin sama asia, altistaa itsensä terveyshaitalle. Terveyshaittojen lisäksi typeryyteen tuo lisuketta se, että kuka hullu joka viikon päätteeksi polttaisi pienen nipun seteitä ihan vaan nautinnon vuoksi? Tuskin kukaan. Niin, sitähän se tupakointi on. Raha savuna ilmaan.

Rumaa. Tupakointi on erittäin rumaa. En ole vielä tähän päivään mennessä tavannut himistä, joka näyttäisi erityisen hyvälle syöpäkääryle huulesta valuen. Sellaista ihmistä ei ole, eikä tule. Erityisen rumaa se on, jos näkee pienen lapsen äidin tai raskaana olevan naisen polttavan tupakkaa. Ajatus aiheuttaa kylmiä väreitä, koska silloin taatusti tupakoinnille altistuu joku muukin kuin itse tupakoitsija. Etenkin autossa.

Hyödyt, jos niitä sellaiseksi voi kutsua

Nautinto. Kuten kaikki muutkin nautintoaineet, myös tupakka koukuttaa. Sokeri ja kahvi ovat hyviä esimerkkejä tupakoimattomien addiktioista. Jokainen tupakoitsija tietää sen nautinnon, kun useamman tunnin tupakoimatta olon jälkeen saa hengähtää, istua aloilleen ja sytyttää savukkeen. Kyllä, nautinto. Kofeiiniaddiktit voivat kuvitella päivänsä ilman aamukahvia ja sen santsikuppia, lounaskahvia, kahvitauon kahvia, päivälliskahvia ja iltakahvia. Mielessä pyörii jatkuva nautinto, kupillinen oivallista sumppia. Tupkaoitsijalle autossa tupakoiminen voi olla lähes täydellinen nautinto, josta suostuu luopumaan viimeisenä nautintona maailmassa!

Stressin purku. Stressaantuneena tupakoitsija voi polttaa helposti yli kaksikymmentä savuketta päivässä, huomaamattaan. Se on paljon. Mutta onko todistettua, että stressitilanteessa tai sen jälkeen poltettu savuke laskee stressitasoa. Tiedä häntä, tähän en ole perhetynyt..

Tapa. Ja ennen kaikkea sosiaalinen tapa. Yökerhossa lipuessasi tupakkakoppiin ilman sytytintä, on juttu taattu kun ensimmäiseltä näkemältäsi tyypiltä pyydät tulta. Työpaikoilla tupakkapaikat ovat usein kokoontumispaikkoja joissa juttu luistaa, enemmän kuin kahvihuoneessa konsanaan. Ihminen on sosiaalinen eläin ja samalla tapojensa orja. Ainakin kun on tupakoinnista kyse. Onhan tupakointi muutenkin tapa. Joka aamuinen savuke on tupakoitsijan saatava, niin tavan kuin riippuvuudenkin vuoksi.

Vaihtoehto tupakalle

Jos nyt välttämättä haluaa nikotiinia saada autossa, en eniten tupakkaa muistuttava vaihtoehto sähkötupakointi. Sen passiiviset haitat ovat minimaaliset normaaliin tupakkaan verrattuna, ja hajuhaittoja ei ole käytännössä ollenkaan. Mutta kannattaa kuitenkin miettiä jos sähkötupakkaa meinaa hankkia, että tarvitseeko sitäkään välttämättä ollenkaan vai pärjäisikö ilman mitään?

Ankaraa pohdintaa

Pitäisikö autossa tupakoiminen siis kieltää. Ehkä, jos kyydissä on henkilöitä jotka eivät tupakoi. Tupakoimalla altistaa myös matkatoverit tupakoinnille. Ehdoton kielto, jos kyydissä on lapsia. Lapsi ei pysty itse valitsemaan altistuuko tupakoinnille vai ei. Lapsen puolesta päätöksen tekee vanhempi. Kukapa tahtoisi altistaa lapsensa terveyshaitalle ja lähettää hänet tanssimaan sadetanssia keskelle ebolaepidemiaa?

Tumppaa tupakkasi
Tupakka kannattaa aina tumpata

Yksin matkatessa mielestäni jokainen saa tupakoida ketjussa, jos siltä tuntuu. Saahan kahviakin juoda monta kupillista peräkkäin, jos siltä tuntuu. Samoin karamelleja voi syödä monta pussillista peräkkäin, jos siltä tuntuu. Miksi siis kieltää itsensä altistaminen terveyshaitalle, jos kyseessä on täysijärkinen aikuinen? Aikuinenhan osaa itse tehdä valintansa elämässä, oli kyseessä sitten nikotiiniaddiktio tai kofeiiniaddiktio.

Jos tupakointi autossa kiellettäisiin lailla, kuka sitä vahtisi? Röökipoliisiko seisoisi jokaisessa kadun kulmassa vahtimassa autossa tupakoitsijoita? Tuskin, koska valtio muistaakseni juurikin vähensi niin poliisilaitosten kuin itse poliisienkin määrää. Röökipoliisilla ei siis luultavammin ole tulevaisuudessa kovin vahvaa jalustaa. Jos tupakkatuotteita saa yli 18-vuotias ostaa lähi-Siwasta ja polttaa sitä omassa pihassaan ja kaduilla, miksi se tulisi kieltää autossa? Mielestäni olisi helpompaa kieltää tupkaointi kaduilla. Kuka voi määrätä sen, mitä autossasi teet? Jos sinulla on auto, jossa haluat syödä pussillisen karamelleja matkalla Helsingistä Tampereelle, voiko joku todella kieltää sen? Sokeripoliisiko? Jos taas olet matkalla Helsingistä Muonioon, voiko joku totta tosiaan tulla kieltämään tupakoinnin sinun omistamassasi autossa? En usko. Rööki-Raijat ja Rööki-Reijot, polttakaahan savukkeita puolestani autoissa edelleen, jokainen kuitenkin tuntee terveyshaitat ja omalla kohdallaan ottaa riskin astua terveyshaitan varpaille. Mutta muistakaahan aina ottaa huomioon ne tupakoimattomat matkatoverit!

Ota matkalta muistot talteen!

Videoimalla perhelomien automatkat voit saada ainutlaatuisia muistoja!

Videokamera
Videokamera kulkee kätevästi perheen reissuilla mukana

Onneksi, oi onneksi ollessani lapsi, perheemme automatkoja ei kukaan hoksannut videoida. Olisihan se varmasti ollut perin hauskaa materiaalia näin parikymmentä vuotta myöhemmin. Luultavasti meidän sisarusparvemme kiusoittelusta olisi kuitenkin syntynyt vain suurempi soppa, jos joku olisi siinä tilanteessa kaivanut esiin tallennusvälineen. Ei, eihän siitä mitään olisi tullut. Mutta jos sinusta tuntuu, että voisit onnistuneesti harrastaa videotuotantoa teidän perheenne matkoilla, lue ihmeessä eteenpäin!

Some

Somessa tulee usein vastaan hauskoja videoita, kun vanhemmat ovat kuvanneet lapsosiaan automatkoilla. Milloin lapsi kiukuttelee ja lempibiisin alkaessa soida, kiukku on ohi nanosekunnissa ja jorailu alkanut. Milloin lapsi nukkuu kuola poskella valuen ja juttelee unissaan. Tai milloin lapsonen on nukahtamisen partaalla ja vanhemmat tahtovat hauskan videopätkän, kun kersa turvaistuimessaan pilkkii. Ovathan ne hauskoja ja varmasti perheelliselle ihmiselle joka viikkoista arkea.

Onko hauska aina hauskaa

Vanhemmista, isovanhemmista, sedistä ja tädeistä on tietenkin aina hauskaa katsella pilkkivän vekaran videota. Onko hauska kuitenkaan hauskaa lapselle itselle? Pienelle lapselle se toki yleensä on, mutta kokeilepa saamaa teinin kanssa. Uskoisin, ettei teiniprinsessa välttämättä ole yhtä tyytyväinen räkä poskella-materiaaliin, kuin muut sukulaiset. Kannattanee siis miettiä myös videoimista.

Isovanhempi ja lapsi
Isovanhemmat nauttivat lasten temmellyksestä videolla ja livenä

Toisinaan hauskuutta saa myös kiukuttelevista kersoista. Onhan se aika hupaisaa, mutta toki vakavasti otettava juttu, kun taapero saa itkupotkuraivarin pudottamastaan tikkukaramellista. Tallennusväline esiin ja kiukkukohtauksen krokotiilin kyyneleet on taatusti tuplattu! Taaperoiden yhteiset kiukkukohtaukset ovat myös taattua laatuviihdettä. Mielikuvitus autoon, kaksi pulleaposkista taaperoa, molemmat omissa istuimissaan. Toinen heistä saa syystä tai toisesta hillittömän itkupotkuraivarin, jota toinen seurailee alkuunsa vaitonaisena, kunnes alahuuli alkaa väpättämään. Tuplaitkupotkuraivari. Laatuviihdettä esitellä taaperoille ja heidän kumppaniehdokkailleen parin kymmenen vuoden kuluttua! Tosin ehkä silloin materiaali ei enää kyseisten entisten taaperoiden mielestä ole hauskaa, mutta uskoisin kaikkien kuitenkin saavan hyvät naurut! Tosin tuplaitkupotkuraivari saattanee toisinaan käydä autossa matkustavan aikuisväestön hermoille. Etenkin jos raivari ei ota loppuakseen, kummaltakaan.

Kartturi ja Jekku Jekkuilija

Laatuviihdettä saa myös suuntaamalla määränpäähän nimeltä tuntematon ja loihtimalla hansikaslokerosta iän ikuisuuden vanhan Suomen tiekartaston ja tuuppaamalla sen perheen äidin käteen. Kartta? Osaako nykypäivänä normaali cityasukas edes lukea karttaa, jos harrastuksiin ei kuulu joko suunnistus tai eräjormailu. Keskustassa ehkä, mutta miten kun kyseinen kapistus tuupataan käteen keskellä ei mitään, paikassa jota et edes tiennyt olevan. Tilannehan on suorastaan pakko tallentaa ikiajoiksi. Navigaattori? Ehei, navigaattorihan on saattanut olla naapurilla lainassa tai unohtunut kotiin.. Tilanteesta saa varmastikin hupaisaa materiaalia jaettavaksi niin ystävien kuin sukulaistenkin kanssa, ihan jopa vuosiksi.

Jekku Jekuttajat ovatkin parasta matkaseuraa. Vähintäänkin omasta mielestään. Jekku Jekkuilijat ovat aina etukäteen suunnitelleet matkaksi jonkin jekun, jonka ottavat esiin matkan sopivassa vaiheessa. Parhaimmat Jekku Jekkulijat toki toimivat ihan spontaanisti. Näissä tilanteissa kannattaa myös tallennusväline olla niin sanotusti hollilla. Jekku jos toinenkin usein uppoaa matkaseurueeseen ja haistaessaan huijauksen tuoksun, tilanne ei voi olla muuta kuin koominen. Ja siitähän myös riittänee jutun juurta useammaksi päiväksi, vähintään kesälomareissun ajaksi. Tosin tämäkään ei aina ole hauskaa, varsinkaan jekutettavan mielestä. Varsinkaan siinä tapauksessa, kun jekutettavaksi osuu vuosi toisensa perään sama henkilö.

Lapset ja automatka

Siinä missä aikuisten mukavuus on yleensä automatkoilla pitkälti kiinni siitä, mitä radiosta tulee, tai mitä viime aikoina on uutisissa tapahtunut, lapsilla asia ei ole näin. Toki aikuisetkin tarvitsevat erilaisia asioita nauttiakseen automatkasta mahdollisimman paljon, isät yleensä viihtyvät iltapäivälehden äärellä autossa ja äitien kannalta rennot äitiysvaatteet ovat tärkeä osa viihtymistä. Vaan lapsi vaatii viihtyäkseen autossa hieman enemmän.

Miten tehdä pienen lapsen automatkasta mahdollisimman mukava?

Automatka lapsen kanssa
Automatka voi olla jännittävä reissu lapselle

Pienet lapset, etenkin useampi pieni lapsi, ja automatka. Katastrofin ainekset ovat kasassa. Ainakin jos autossa matkustavalta aikuisväestöltä kysytään. Omat aina niin mukavat kesäälomareissut tulevat mieleen, kun isin ja äidin sekä sisarusten kanssa lähdettiin matkaan. Jokainen matka päätyi loppupeleissä siihen, että joku karjaisi ilmoille itku kurkussa toisen kiusaavan, syövän toisen karamellit tai muuten vaan ärsyttävän. Loppumatkahan menikin sitten mukavasti isän ilmoitettua, että vekaroista jokainen kävelee loppumatkan kotiin, jos hommaan ei saada jotain rotia. Ja yleensähän se roti siinä vaiheessa tulikin.

Vinkkejä lasten viihdyttämiseen

Nykyään lapsia onkin melko helppo viihdyttää pidemmilläkin automatkoilla. Nykytekniikan aina niin näppärä lapsenvahti, älykkö! Älypuhelin tai tabletti lapselle tai lapsille kouraan ja rauhallinen meno on taattu ainakin toviksi. Ja samallahan on taattu autossa matkaavan aikuisväestön hermojen säilyttäminen muutamiksi minuuteiksi pidempään. Pienetkin lapset ovat jo melko näppäriä älylaitteiden kanssa ja osaavat itse valita uuden jakson Paavo Pesusienestä ilman aikuisen avustusta. Jota sikseen ihmettelen, itse imeskelin peukaloa ja olin sisarusten ärsytettävänä pari vuosikymmentä sitten.

Myöskin ihan perinteiset lelut ja kirjat viihdyttävät lasta automatkalla. Etenkin jos perheessä noudatetaan nykyisin oikein oivallista, joka päiväistä tabletti- tai nettiaikaa ja tahdotaan lapsien keskittyvän myös johonkin muuhun kuin ruudun tuijottamiseen.

Oikeaan aikaan ajoitettu liikenteeseen lähteminen on myös erinomainen tapa matkustella mukavasti lasten kanssa. Päiväuniaika juuri autoon siirtyessä! Ah, niin mukavaa aikuisten keskeistä aikaa kersan vedellessä sikeitä samalla kun matka taittuu kohti määränpäätä. Tosin tämähän taktiikka ei aina ole taattu. Usein kuitenkin auton tasainen hurina on niinkin tylsää lapsille, että he varmaankin ajattelevat olevan parempi uinahtaa matkan ajaksi.

Väsytystaktiikka. Ulkovaatteet päälle ja pihalle riekkumaan ennen matkaan lähtöä. Kuten jokainen aikuinenkin sen tietää, kunnon ulkoilu ja vatsa täyteen herkullista apetta. Kyllä siinä kelpaa vatsansa vieressä köllötellä tovin jos toisenkin.

Matkan saa myös helposti taittumaan ilman nuijanukutusta. Lapsethan ovat kovia jutustelemaan ja ovat kiinnostuneita kaikesta. Siis kaikesta. Ja sen lisäksi ovat vielä perin hyviä kuuntelemaan. Jutustelu lapsen kanssa häntä tai heitä kiinnostavista asioista vie huomion toistensa kiusaamisesta ja ärsyttämisestä.

Niin, ja onhan olemassa varmasti niitäkin lapsia, jotka todellakaan eivät kiusaa sisaruksiaan automatkoilla. Ei vaan nyt juuri tule mieleen, että koska sellaisen olen tavannut. Pieni kärhämä kesälomareissulla taitaa aina kuulua asiaan.

Vinkit aikuiselle

Aikaisemmassa jo vinkkejä onkin vino pino. Aikuselle kuitenkin paras vinkki taitaa olla se, että pakkaa reissuun lisähermot ja ison kassillisen kärsivällisyyttä. Aivan normaaliahan on se, että lapsi kysyy ensimmäisen kymmenen minuutin reissaamisen jälkeen, että kuinka kauan matka vielä kestää. Ja seuraavan kymmenen minuutin jälkeen, että joko ollaan perillä. Selitäpä siinä kymmenen minuutin välein lapselle, joka ymmärtää kellosta ja matkaamisesta yhtä paljon kuin ameeba evoluutioteoriasta, että kyllä kohta ollaan perillä kun juuri lähdimme Tampereelta ja määränpää on Rovaniemellä.

Ja aikuiset hoi. Perus kesälomareissuun kuuluu hermojen menettäminen automatkalla. Eihän siitä muuten kai niin paljon vitsailtaisi. Joskus olen kuullut, ettei niin huonoa vitsiä, etteikö osa olisi hieman tottakin. Joten vaikka lisähermoja ja kärsivällisyyttä olisi peräkärryllinen mukana, on sallittavaa että aivorungossa saattaa tuntua lievää kiristystä, kun jokainen vuorollaan ilmoittaa pissahädästä ja siitä kuinka veli viereisellä istuimella repii hiuksista. Aivan normaalia.

Kuinka välttää selkä- ja hartiakipuja?

Paljon matkaavalle lihassäryt ovat tuttuakin tutumpi juttu. Autoon liittyen käsittelimmekin jo niitä, mutta olisi hyvä vielä tarkastella asiaa hieman laajemmalta kannalta

Kuinka välttää selkä- ja hartiakipuja?

Venyttely
Venyttelyllä saadaan ennaltaehkäistyä kipuja

Moni kärsii jossain vaiheessa elämää selkä- ja hartiakivuista. Osa kärsii näistä jopa jatkuvasti. Selkä ja hartiat tulevat kipeäksi monen syyn takia. Usein syynä on työ ja se että pitää istua paikallaan pitkiä aikoja. Toinen syys on myös fyysisesti raskaat työt. Joskus selkä voi venähtää kun nostaa jotain painavaa väärällä tavalla. Hartiat voivat kipeytyä myös jos kantaa vaikkapa raskasta reppua selässä. Syitä on monia, mutta kipuja voi myös välttää ja estää monella tavalla.

Ennaltaehkäiseviä keinoja

Aina kannattaa muistaa että liikunta ja hyvän fyysisen kunnon ylläpitäminen auttaa moneen vaivan ehkäisyssä. Niin on myös selkä- hartiakipujen ehkäisyssä. Jos halutaan ehkäistä juuri selkä- ja hartiaoireita niin voidaan tehdä selkä- ja hartialiikkeitä. On olemassa juuri tähän tarkoitukseen kehiteltyjä jumppia. Jumppaliikkeillä saadaan lihakset venyteltyä ja ne eivät kipeydy niin helposti.

Riskitekijöiden tunnistaminen on tärkeää ennaltaehkäisyssä

Kun tietää mitkä kaikki aiheuttavat selkä- ja hartiaoireita niin niitä voi siten myös ehkäistä. Jos tekee istumatyötä niin huono työasento aiheuttaa oireita. Siksi on tärkeää että työasento on ergonomialta mahdollisimman hyvä. Silti ei kannata istua kerralla pitkiä aikoja vaan pitää säännöllisesti taukoja. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen että istuu hyvässä ryhdissä. Jos istuu selkä pyöreänä, niin ergonomisesti hyvä työpiste ei auta kipujen syntymisen estämiseksi.

Pahempien oireiden estäminen

Jos oireita on jo ruvennut ilmenemään niiden pahenemista voi yrittää estää moni tavoin. Tällöin auttaa myös jumppa, venyttely ja muu liikunta. Jos oireet ovat jo tietyssä vaiheessa, niin ei kannata ihan mitä tahansa liikuntaa enää kokeilla. Selkä ja hartiat voivat mennä huonompaa kuntoon jos esimerkiksi harrastaa jotain niitä kuormittavia lajeja. Kipukohtia voi yrittää painella vaikkapa kipukoukulla tai muulla tavalla. Voi myös pyytää jotain toista henkilöä painelemaan kipeitä kohtia selässä ja niskassa. Myös putkirullaus auttaa. Siinä mennään putken päälle makaamaan selin ja liikutaan sen päällä. Myös tangossa roikkuminen auttaa kipuihin. Se saa selän venymään ja poistaa jumituksia.

Sauvakävely
Sauvakävelyllä voi ennaltaehkäistä kipuja

Sauvakävely on hyvä laji selkä- ja hartiakipujen estossa ja hoidossa. Siinä selkä on liikkeessä ja se pysyy notkeana. Kannattaa opetella oikea tekniikka, jolla kävellä sauvojen kanssa. Muuten se voi aiheuttaa vain ongelmia selälle ja hartioille.

Hieronta toimii myös erinomaisesti ennaltaehkäisyyn ja pienten vaivojen hoitamiseen. Tällöin on kuitenkin oltava ehdottoman varma siitä, ettei lihaksessa ole mitään tulehdusta, koska tätä hieronta vaan pahentaa. Erilaisia mahdollisia hierontamuotoja, joita kannattaa testata, ovat esim kuumakivihieronta, urheiluhieronta sekä ihan normaali selkähieronta.

Nukkuminen oikealla tavalla

Yksi tärkeä asia selkä- ja hartiaongelmiin on hyvä nukkumisasento. Huono tyyny voi yksistään aiheuttaa kipuja jopa vain yhden yön aikana. Kotiin hankitaan usein hyvä tyyny, mutta kannattaa muistaa että sen voi helposti ottaa mukaan myös reissuun. Varsinkin jos tietää että saa herkästi oireita huonosta tyynystä, niin tämä kannattaa. Monissa hotelleissa kuitenkin saa itse valita millaisen tyyny tarvitsee, joten omaa tyynyä ei välttämättä tarvita.

Myös patjalla on vaikutusta selkä- ja hartiaoireisiin. Patjoja on monenlaisia mm. eri painoisille tarkoitettuja. Hyvä patja tukee varsinkin selkää. Siinä ei tulee aukkoa selän kohdalle vaan se tulee kehoa juuri oikeista kohdista.

Myös nukkumisasento vaikuttaa siihen millainen tyynyn ja patjan pitää olla. Esimerkiksi jos nukkuu selällään, niin tyynyn pitää olla aika matala. Kyljellään nukkuessa tyynyn pitää taas olla aika korkea.

Selkä- ja hartiakipuja voi siis välttää hyvällä yleiskunnolla, hyvällä tyynyllä ja patjalla sekä ergonomisella työpisteellä. Jos kipuja kuitenkin tulee jo oireita, niin niitäkin voi hoitaa siten, ettei tilanne pahene. Jos tietää että saa helposti selkä- ja hartiakipuja niin voi käydä myös saannollisesti hierojalla ja paikat pysyvät kunnossa.

Kuinka tehdä kevätsiivous autoon?

Kevät, klähmäiset ikkunat ja talven jäljiltä lojuvat ryjät ympäri autoa. Ehkä kuulostaa liiankin tutulta. Tottahan toki on niitäkin, jotka keskitalven pakkasissa jaksavat kaaransa puunata paukkupakkasissa tai ovat etuoikeutettuja lämpimään tilaan, jossa kaaran voi puunata. Oman kokemukseni perusteella kuitenkin talvella auton puunaaminen jää hieman useammalta odottelemaan kevään aurinkoa.

Mistä aloittaa?

Auton puunaaminen talven jäljiltä on helpointa aloittaa toki siitä, että roskapussi kädessä plokkaa roskat ryjän seasta. Kaikki ne kymmenet parkkilaput, karkkipaperit ja vanhat kauppalaput voi heittää surutta roskikseen. Samoin ottaa mukaansa pullopussin, johon kerää penkkien alla talvea paossa olleet oluttölkit ja noin kahdeksankymmentä kertaa jäätyneet puoliksi juodut jaffapullot. Talven jäljiltä autosta saattaa löytyä myös erinäisiä aarteita, kuten fillarin avaimet, jotka syksyllä tipautit keskikonsolin pohjalle, tupakoitsijoiden autosta vähintään kymmenen sytkäriä ja muutama vajaa tupakkiaski, avaimenperiä, taideteoksia sisarusten lapsilta ja muutamat hanskat ja villasukat. Ryjäkasan penkominen taitaakin olla se kaikkein puuduttavin ja pitkäkestoisin osuus auton kevätsiivouksessa, koskaahan ei tiedä saattaako niitä vajaita tupakkiaskeja vielä tarvia hädän yllättäessä..

Hyvät tarvikkeet ja pesuaineet

Naisellehan tärkeintä auton puunaamisessa on se, että on jälleen tilaa kerryttää uutta ryjäkasaa autoon ja pesuaineiden jättämä tuoksu on erinomainen. Miesten mielestä kaiketi tärkeintä saattaa olla se, että jälki on puhdasta ja milloin mistäkin pesuaineesta löytyy kemikaali Ö, joka vahaa, kiillottaa ja samalla tuottaa mattapinnan autonsisällä ja on vielä kaiken hyvän päälle itsepuhdistuva, mutta silti auto pitää jynssätä joka viikko.

Jos et siis kuulu näiden kotikemistien joukkoon, jotka ratkovat kemikaali Ö:n salaisuuksia, suosittelen kääntämään nokan kohti lähintä Motonetiä. Sieltä löytyy kaikkea, myös tätä kemikaali Ö:tä sisältävää pesuainetta autoa varten. Toki joku saattaa olla sitä mieltä, että tolu ja tiskirätti ajaa asiansa autoa siivotessa, mutta itse kyllä suosin juurikin kyseiseen tarkoitukseen valmistettuja pesuaineita.

Ennen kunnon kluutaamista kannattanee myös hieman näyttää imuria kaaran lattiapinnoille ja penkeille. Kaikki talven aikana kerääntyneet kivet siis imuriin ja taas on mukavampi polkea kaasua, kun ei ole jemmannut koko pihan hiekoitushiekkaa lattiamaton alla.

Pesuaineden ja kemikaali Ö:n hankinnan lisäksi kannattanee ottaa käyttöön rätti, jolla kemikaali Ö:tä saa mukavasti leviteltyä pitkin autoa. Analyysiä erilaisista räteistä ei nyt irtoa, koska rätti on rätti ja mikrokuituliina taasen erinomainen rätti!

Vaihtoehtoisesti jos et halua ruveta leikkimään kemikaalien ja pesuaineiden kanssa, voit käyttää höyryä tekstiiliosien, kuten penkkien, puhdistamiseen! Hyvällä höyrypesurilla, varsinkin höyrypuhdistimella pääset huomattavasti helpommin kuin luuttuamalla ja jynssäämällä, mutta kukin tietysti tavallaan..

Kevään masentavin homma

Auton pesuKoko kevään ja auton kevät siivouksen masentavin homma on auton tuulilasin jynssääminen. Kaikki se räkä, joka on lentänyt tuulilasin sisäpinnalle kirotessa kanssa autoilijoita tai aivastellessa auringon heijastaessa lumipenkasta. Se kirottu homma, josta ei koskaan ensimmäisellä kerralla jää hyvää jälkeä. Eikä sekään vielä vaikka jälki ei olisi täydellistä, mutta miksi aina kuljettajan silmien korkeudelle jää lasinpesuaineesta klähmää. Siis aivan joka ikinen kerta. Hämärässä autokatoksessa tai tallissa kun lasia puunaa ja vihdoin ajattelee hinkkauksen olevan valmis, korjaa tavarat paikoilleen ja roskat roskakoriin. Starttaa uljaan menopelin ja kevät auroinko hiamn häikäisee ja kas, siinä se on taas. Pään kokoinen klähmä tuulilasin sisäpinnalla, joka hivenen saattaa näkemistä haitata. Ja niin saa palata hakemaan rättiä ja aloittaa jälleen hinkkaamisen.

Lopputulos

Lopputulos on kuitenkin usein mieltä ylentävä ja ajatukset ovat kauniita siitä, ettei autoon enää kerätä roskia, kuitteja, limupulloja tai siellä ei hyvän tuoksun vuoksi vedetä yhtäkään norttia. Ajatus pysyy kauniina aina ensimmäiset viisikymmentä kilometriä, kunnes olet tyhjentänyt ensimmäisen limupullon tai juonut kupillisen kahvia. Saattaa se nortti myös toisinaan huulesta valua jo kera kaffeekupin. Joka tapauksessa tämä joka keväinen rutiini vaatii ihan omanlaisensa mielentilan ja päättäväisyyden, koska jokainen tietää sen pään kokoisen klähmän ottavan päähän enemmän kuin mikään. Sekä jokainen suttupytty myös tietää auton olevan täysin samassa sotkun vallassa vähintään kahden viikon jälkeen siivouksesta.

Mitä tarvikkeita veneeseen tarvitsee?

Mitä tarvikkeita veneeseen tarvitsee?

Veneessä pitää ja on hyvä olla paljon tarvikkeita erilaisia tilanteita varten. Ei riitä että mukana ovat pelkästään airot ja mahdollinen moottori. Moni tarvike tietysti riippuu siitä mitä veneellä on tarkoitus tehdä tai harrastaa. On myös välineitä, joita veneessä pitää jo lain mukaankin olla aina mukana. Osa niistä on turvallisuudenkin kannalta tärkeitä. Myös veneen koko ja moottori määrittää sen mitä pitää olla mukana.

Pakolliset välineet

Airojen lisäksi veneessä täytyy olla pelastusliivit ja ne pitää olla aina päällä kun on veneessä. Jos vene kaatuu niin ne pelastaa todennäköisesti hengen, jos vene kaatuu kaukana rannasta. Veneen kaatuessa voi myös menettää tajunnan ja useimmat liivit ovat sellaisia että ne kääntävät ihmisen vedessä selälleen ja tajuttomanakaan ei joudu pää veteen ja ei huku. Liivejä ei kuitenkaan pakoteta pitämään päällä vaikka niitä pitää veneessä olla kaikille, mutta oman turvallisuuden kannalta ne kannattaa pitää koko ajan päällä.

Pelastusliivejä
Pelastusliivit tulisi löytyä joka veneestä

Ankkuri on myös veneen pakollinen väline. Sillä voi ankkuroida veneen jos vaikka pysähtyy kalastamaan. Mutta sillä saa myös pidettyä veneen tietyssä kohdassa rannallakin. Jos vene on sisä- tai sisäperämoottorivene tai perämoottorivene, joiden koneteho on yli 25 kW, mukana pitää olla sammutin. Samoin jos veneessä on liekillä toimiva polttolaite niin silloinkin pitää olla sammutin mukana.

Jos veneessä on moottori, sen kunto pitää tarkistaa silloin tällöin ja käyttää tarvittaessa huollossa. Myös polttoaine kannattaa tarkistaa ennen vesille lähtöä. Jos se loppuu keskellä vesistöä, niin soutaminen on aika rankkaa hommaa jos on pitkä matka takaisin. Myös mahdollinen myrsky tai kova tuuli voi yllättää ja pitää päästä äkkiä pois vesiltä. Jos veneellä liikutaan välillä pimeässä, siinä pitää olla mukana valot.

Hyödylliset välineet

Veneessä ei ole paljoa pakollisia välineitä, mutta paljon sellaisia, joita kannattaa ottaa mukaan. Moni haluaa hankkia veneeseen navigointilaitteen ja se helpottaakin paljon jos liikutaan tuntemattomilla vesillä. Myös paperinen kartta kannattaa ottaa mukaan jos navigaattori ei jostain syystä toimi.

Veneeseen löytyy mukaan pelastusliivien lisäksi paljon muitakin turvavälineitä. Monissa veneilytarvikeliikkeissä myydään merkinantotorvia, sammutuspeitteitä, heittoliinoja ja pelastusrenkaita. On siis hyvä varautua siihen että joku putoaa ja pitää pelastaa veneeseen vedestä.

Purjeveneeseen

Purjeveneen varustus eroaa aika paljonkin perinteisen moottoriveneen varustuksesta. Kannattaa ehdottomasti käydä joku asiaankuuluva kurssi, ennen kuin rupeaa miettimään purjeveneen hankkimista. Yleisimpiä tarvikkeita, joita purjeveneista löytyy ovat monet erilaiset köydet, eri tyyppiset purjeet, keittiövarusteet, jonkinlaisia vinssejä sekä käymälätarvikkeet.

Kalastus ja veneilytarvikkeet

Purjeveneen varusteet
Purjeveneen varustus on hyvin ominainen sille

Kalastus aika yleinen asia, jota veneillessä tehdään. Veneeseen voi asentaa vapoja varten telineitä, jos tarkoitus on harrastaa vetokalastusta. Moni haluaa myös katsella missä niitä kaloja olisi, joten veneeseen voi hankkia myös kaikuluotaimen. Sen avulla näkee myös kuinka syvää on ja siitäkin tiedosta on ilman kalastustakin usein hyötyä. Jos vene on iso, niin ei kannata kovin matalissa vesissä veneillä.

Jos saa isoja kaloja, niin veneeseen kannattaa ottaa mukaan haavi ja koukku, jolla saa ison kalan myös ylös helpommin. Jos kaloja on tarkoitus ottaa mukaan niin niille pitää olla jokin astia. Ei ole mukavaa jos kalan joutuu heittämään veneen pohjalle ja vene likaantuu.

Vesillä sää muuttuu hyvinkin nopeasti. Vaikka lähtiessä olisi poutaa ja tyyntä niin se voi muuttua hetkessä tuuleksi ja sateeksi. Kanttaa varautua myös siihen että vesillä saattaa joutua vaikkapa raekuuroon. Säätä voi yrittää katsoa ennusteista, mutta jos haluaa tietää ja yrittää saada selville juuri sen paikan sään missä veneilee, niin siihenkin löytyy keinoja. Yksi keino on hankkia veneeseen ilmapuntari. Sen avulla saa tietää ilmanpaineen ja osa niistä jopa kerää tietoja muistiin. Tämä auttaa sään ennustamisessa.